Uusi arki

Ah, siitä on niin kovin pitkä aika kun olen viimeeksi päässyt kirjoittamaan, että pitää ihan opetella uudestaan kuinka jäsennellä ajatukset sanoiksi. Ihan ensimmäisenä täytyy sanoa kuinka paljon olen ikävöinyt kirjoittamista, ja nyt kun tässä tätä konetta näpyttelen, mietin miksi en aikaisemmin etsinyt sille aikaa kaiken tämän kiireen keskellä. Viime viikkojen aikana olen havahtunut siihen kuinka tärkeää on raivata omaa aikaa itselle hektisen lapsiperhearjen keskellä. Siihen ehkä heräsi kesäloman aikana, kun omaa aikaa ei käytännössä ollut ollenkaan, muutamia poikkeuksia lukuunottamatta. Ja vaikka kesä olikin ihana ja nautin jokaisesta hetkestä, nautin myös siitä että arki on tullut takaisin.

Tietysti tähän fiilikseen vaikuttaa myös pian alkava koulu, jota odotan sekä innolla että erittäin jännittyneesti. Eniten taitaa jännittää Turussa autolla ajaminen, sekä uusien ihmisten tapaaminen. Mutta siitä voinkin kirjoittaa joskus toiste!

Tänään ajattelin kertoa siitä kuinka meidän arki on lähtenyt luistamaan nelihenkisenä perheenä, ja mikä on esimerkiksi yllättänyt minut. Minähän jännitin todella kovasti sitä kuinka Mikael tulisi reagoimaan Eelin tuloon ja syntyykö hänestä mustasukkainen puoli, mutta olin ihan turhaan huolissani asiasta. Heti ensinäkemällä Mikael oli todella innoissaan ja huolehtivan isoveljen oloinen. Hän ymmärsi että vauva laitetaan turvakaukaloon ja että vauva tulee meidän mukaan kotiin. Oikeastaan hän ei meinannut malttaa sairaalassa ollenkaan että päästään lähtemään kotiin, vaan oli kokoajan menossa ovelle että nyt mennään!

Sama meno on jatkunut eikä mustasukkaisuutta ole ollut näkyvissä ollenkaan. Lähinnä turhautumista jos olen esimerkiksi imettämässä tai vaihtamassa Eelin vaippaa, enkä pysty heti reagoimaan Mikaelin tarpeeseen. Nämäkin on onneksi hyvin ohimeneviä ja ymmärrettäviä tapauksia. Hän pitää Eeliä mieluusti sylissä ja antaa suukkoja ja kovasti yritetään jo tarjota ruokaa. Se tuleekin varmasti tulevaisuudessa olemaan tosi hauskaa kun aloitetaan sormiruokailu ja saa alkaa antamaan pieniä paloja maistiaisia. Aamulla ensimmäisenä hän on menossa Eelin luokse ja tahtoo antaa läheisyyttä.

Itse kamppailin raskausaikana todella kovasti sen asian kanssa, kuinka riittää rakkautta kahdelle lapselle kun esikoinen on saanut tähän mennessä sen kaiken, mutta kummasti vain se sydän kasvaa ja rakkautta löytyy molemmille. Vaikka edelleenkin välillä koen huonoa omatuntoa jos en pysty antamaan täyttä huomiota Mikaelille koko aikaa kuten ennen, niin tiedostan sen myös itse ettei se ole mahdollista eikä Mikael siitä vahingoitu. Olenkin suunnitellut että järjestäisin joku päivä niin että Manu saa olla Eelin kanssa ja me menisimme tekemään Mikaelin kanssa jotain ihan vain kahdestaan. Tällön saisin annettua huomion kokonaan hänelle.

Arjen pyörittäminen kahden lapsen kassa on ollut myös haaste ja menee vielä varmasti aikaa että löytää sen hyvän tahdin sitä varten. Esimerkiksi jonnekin lähteminen kahden lapsen kanssa on aina huomattavasti raskaampaa kuin yhden kanssa. Tai ainakin itse kuormitun siitä kun on tuplat asioita mitä pitää muistaa ottaa mukaan ja molemmilla on kuitenkin vähän eri tavarat, ettei voi vain ottaa tuplana kaikkia samoja asioita mukaan. Kuitenkin olen pyrkinyt joka viikko keksiä jotain aktiviteettia vähintäänkin meidän aamupäiviin. Esimerkiksi viime viikolla olemme maanantaina olleet aamulla käymässä perhekahvilassa (alunperin oli suunniteltu leikkipuistotreffit mutta huonon kelin takia se ei onnistunutkaan), tiistaina Mikael oli hoidossa, keskiviikkona kävimme kirjastossa ja illalla ennen iltapuuhia käytiin puistossa meidän ystävien kanssa, torstaina hoito ja suoraa hoidosta mentiin käymään paapan luona kun Mikael sitä niin kovasti tahtoi aamusta, ja perjantaina neuvola ja päiväunien jälkeen kavereita moikkaamaan.

Olen huomannut sen itsestäni että jos en pääse yhtään pois kotoa, väsähdän ihan totaalisesti enkä jaksa tehdä sitäkään vähää asioita mitä pitäisi. Pakkaan aina edellisenä iltana ennen nukkumaanmenoa tavarat seuraavaa aamua varten niin ettei meidän tarvitse käytännössä muuta kuin siirtyä autoon lasten kanssa ja lähteä käymään sielä mitä ikinä ollenkaan suunnitellut. Se toi myös kesällä tietynlaista rytmiä päivään ettei oltu ihan koko kesälomaa kuin pellossa. Ja itse koen myös että rauhallisesti mutta melko nopeaa liikkeelle lähtö synnytyksen jälkeen on vain auttanut palautumisessa, ja siinä että olisi hyvä olo olla omassa kropassa. Toki se on täysin oma taistelunsa jota käyn edelleen mutta hiljaa hyvä tulee.

Nämä reissut ovat myös raskaita ja vaativat minulta paljon, varsinkin kun Mikaelilla on vahva tahtoikä nyt päällä ja välillä sitä tulee mietittyä että miksi edes vaivaudun kun lopputulos on se että itketään kun pitää lähteä pois, mutta on se lapsillekin rikkaus että pääsee käymään muuallakin kuin samoissa lähiseudun puistoissa. Ja tästä onkin tullut vitsi meidän mammakavereiden kesken että kaikkemme me tehdään äiteinä että on monipuolista tekemistä mutta joskus kiitos ei olekaan ihan semmoinen kun on odottanut.

Tähän väliin on kuitenkin pakko mainita että kun keskiviikkona oli aika lähteä kirjastosta ja lainata kirjat, Mikael innoissaan piippaili ne ja kun oli valmis, hän kiipesi oma-aloitteisesti kärryihin eikä protestoinut ollenkaan lähtöä. Tämä teki minut niin onnelliseksi että kehuinkin häntä kovasti sitten paluumatkalla. On ilo nähdä kuinka pienin askelin se ymmärrys kasvaa, ja opitaan elämää!

Muualla kuin omassa pihapiirissä liikkumisessa on auttanut huimasti tuplarattaat jotka löysin torista käytännössä käyttämättöminä. Niistä voisin tehdä oman postauksen jossa kerron pikkasen niistä ja miten ne on meillä toimineet. Mutta yleisesti ottaen ne ovat olleet minun pelastukseni. Ennen niitä menimme sillä tyylillä että Eeli oli sidottuna trikooliinalla minuun ja Mikael istui rattaissa, mutta pidemmän päälle se ei ollut käytännöllistä varsinkin kun silloin ei pystynyt samalla tavalla touhuamaan Mikaelin kanssa, ja kesällä tuli aika kuumakin sen liinan kanssa. Onneksi myöhemmin olen saanut ystävältä lainaan Tula free to grow repun ja se on osoittautunut meillä todella hyödylliseksi. Varsinkin kun tällä hetkellä Eeli nukkuu päivisin parhaiten lähellä minua ja välillä on vain pakko saada kädet vapaaksi että voi hoitaa kotitöitä.

Yöt ollaan nukuttu välillä jopa yllättävän hyvin, meindän paras unipätkä ennätys on 9h 20min, joka oli ihan hurjan hieno suoritus! Toistaiseksi toista samanlaista suoritusta ei ole vielä tullut mutta onneksi yöt menevät pääsääntöisesti kahdella, ihan max kolmella herätyksellä. Huomaan kuitenkin että se yön katkonaisuus verottaa paljon, ehkä jopa enemmän kuin lyhyemmät unet. Oli myös hassua kuinka "shokkiin" kroppa meni kun yöheräämiset alkoivat uudestaan kun oli juuri tottunut siihen että yöt nukutaan läpi, lukuunottamatta muutamia poikkeuksia. Onneksi siihenkin tottui taas hyvin nopeaa, ja meidän syömiset kestää jonkun viisi - kymmenen minuuttia ja itse saan normaalisti hyvinkin nopeaa unenpäästä kiinni! Tokikin nyt viimeisen parin yön aikana minulla on ollut hieman nukahtamis ongelmia, mutta pistän sen alkavan koulun piikkiin kun ajatukset meinaavat jäädä pyörimään.

Tähän mennessä ehkä eniten haastetta on tuonut hoitopäivän aamujen aikatauluttaminen, varsinkin jos Eeli ei meinaa malttaa kunnolla syödä, vaikka kova nälkä olisikin. Vielä ei kuitenkaan olla oltu kertaakaan kovin pahasti myöhässä, mutta eiköhän sekin kerta tule jossain vaiheessa koettua. Itse kun tykkään olla mieluummin vähän etuajassa kuin justiin ja justiin perillä, on ollut todella hankala löytää sellaista sopivaa lähtöaikaa tai edes aikaa koska alkaa valmistelemaan lähtöä kun tuntuu että joko alan valmistelemaan liian aikaisin ja ollaan autossa turhan aikaisin, tai sitten liian myöhään ja ollaan juuri ja juuri ehditty tapaamisiin. Tai sitten vaan joskus asiat luistaa todella hyvin ja joskus taas vastustaa todella paljon. Se onkin jännä juttu että jos on vähääkään väsynyt ja/tai ylikuormittunut, tuntuu että kaikki vastustaa ja tekisi mieli lyödä hanskat tiskiin. Tuleekin harvase päivä todettua että "kylläpä vastustaa", ja sit vaan jatkaa päivää eteenpäin ja koittaa vaan selvitä iltaan asti.

Kahdenkeskisen ajan löytäminen miehen kanssa on kahta hankalempaa, tottakai kun Eeli on vielä niin kovin kiinni meissä vanhemmissa. Sen lisäksi Eelin nukkumaanmeno rytmi on hieman myöhäinen, joten illat vietetään aika usein kolmisteen sen jälkeen kun Mikael on jo mennyt nukkumaan. Joskus harvoin on sellaisia iltoja että Eeli nukahtaa jo samoihin aikoihin kuin Mikael ja korkeintaan täytyy käydä välillä hieman sylittelemässä että tietää meidän vanhempien olevan lähellä.

Mikaelista poiketen Eeli on nyt alusta asti nukkunut meidän kanssa sängyssä, kun ei olla haluttu vielä laittaa poikia samaan huoneeseen keskenään. Ajatuksena olisi se että kun Eeli nukkuu täydet yöt, niin vaihdetaan makuuhuoneet päiksensä niin että pojat saa tuon isomman ja nukkuvat sielä yhdessä. Vähän kyllä jännittää miten Mikael tulee sopeutumaan siihen muutokseen kun on tottunut kuitenkin nukkumaan alusta asti yksin, mutta ehkä he luovat toisilleen turvaa, ja Eelin on helpompi alkaa nukkumaan sitten omassa sängyssä kun huoneessa on kuitenkin isoveli.

Ja nyt kirjoittaessa tuli mieleen että sitä odotan niin kovasti kun Eeli tuosta vielä hieman kasvaa ja alkaa leikkimään Mikaelin kanssa ja he saavat viihdytettyä toinen toistansa jonkin verran. On ihana nähdä kuinka Mikael touhuaa omien kavereidensa kanssa, ja miettiä sitä että vielä joskus veljekset leikkivät yhdessä samalla tavalla.

Katsotaan nyt kuinka tämä kirjoittaminen lähtee taas pitkän ajan jälkeen käyntiin ja kuinka aika riittää. Päätin etten ota tästä mitään paineita vaan teen täysin niin mikä tuntuu hyvältä tahdilta!